Näin syntyi Peukaloinen

Hei ja tervetuloa Peukaloisen blogiin!
Tulen tuolta vuodatuksen puolelta, jossa olen pitänyt puutarhablogia viime keväästä saakka. Nyt on puutarhahommat laitettu pakettiin tältä syksyltä ja kun tähän bloggaamiseen olen valmiiksi jäänyt "koukkuun", ajattelin tänne laittaa käsityöharrastuksen pohjalta toisen.
Oikeastaan olen viettänyt hiljaiseloa pari vuotta ompelun suhteen. Työelämä on ollut niin tiivistä, ettei ole aikaa ja innostusta juurikaan ollut. Osuin sitten netissä surffaillessani muutamalle ompelublogille ja siitähän se innostus sitten lähti. Aivan upeita töitä täällä jokainen tekee!
Itselläni on vaatetusalan koulutus ja ennen ompelinkin kaikki vaatteet itse varsinkin lapsille. Pojat ovat jo sen ikäisiä, että maut eivät välttämättä mene äidin kanssa yksiin, mutta tyttärelle (5v.) ovat ompelemani vaatteet hyvin kelvanneet. Pääasiassa tässä blogissa siis lastenvaatteet, mutta mahdollisesti myös muita kättentöitäni. Tervetuloa siis Peukaloisen matkaan!

Kommentit