Fancy Mix kertaa kaks ja pipo

Viimeisimmässä lasten Ottobre -lehdessä oli monta toteuttamiskelpoista kaavaa. Tokaluokkalainen saikin kaksi uutta puseroa ja pipon.

Trikoo ja resori Löytö-Palasta.

Raitatrikoo ja velour-kuvat Michas Stoffeckelta, punainen trikoo ja resori omista kätköistä.
 Puseron malli on kiva, mutta hieman liian leveä alhaalta, kuten Ottobren kaavat usein ovat. Tähän raitapaitaan tein valetuplahihan. Nyt kun katselen tuota  puseroa näin kuvasta, niin hihan raitaosa olisi saanut olla lyhyempi. Näyttää vähän hassulta...


Velour-kuvien silittämisen kanssa oli hieman ongelmia. Olin tallettanut ohjeen, jossa silityslämpötilaksi kehoitettiin 170 astetta eli kahdella pisteellä. Ei tuottanut minkäänlaista tulosta, kuvat eivät tarttuneet kankaaseen kiinni. Kankaankin olin kastellut ja kutistanut valmiiksi, joten sekään ei voinut olla vikana. Lopulta nostin lämpötilan kolmeen pisteeseen ja johan tarttui kiinni. Hyvä kuitenkin on miedommalla lämmöllä ensin kokeilla, mutta ellei se tehoa niin sitten kannattaa rohkeasti lisätä lämpöä.


Pipon trikoo on niinikään Löytö-Palasta. Sinne oli tullut kesän alussa tosi kivoja ja hyvänlaatuisia trikoita pitkästä aikaa. Niitähän oli pakko ostaa vähän varastoonkin! Pipon kaava on siis Ottobre 4/2012 lehdestä malli Baggy Look. Tämä on tehty pienimmällä koolla eli päänympärys 50cm. Se oli just sopiva tälle meidän tokaluokkalaiselle neidille.

Pikkasen on värimieltymykset muuttuneet sitten viime vuoden. Nyt tykätään aika paljon just sinisestä. Tennaritkin tyttö sai valita joko peruspunaiset tai siniset. Meille lähti ne siniset! Toki pinkkikin vielä ripauksina kelpaa.

Pakko vielä jakaa teidän kanssa yks juttu. Oltiin kouluvaateostoksilla viikko ennen koulun alkamista Kokkolassa. Tytöllä on todella heikko housu tilanne ja sitä yritettiin sillä reissulla saada paikattua. Käytiin H&M:lla; ei mitään. KappAhlissa; ei enää kokoja jäljellä. Lindexillä löytyi kahdet farkut sovitettavaksi. Tyttö veti ekat jalkaan ja hups! vyötärö jäi useita senttejä navan alle! Siis 134 senttiset housut oli niin matalat, etten voinut kuvitellakaan sellaisia tokaluokkalaiselle ostavani!!! Ladattiin siis kaikki toivomme niihin toisiin housuihin. Ne olikin kokoa 140cm ja reilusti pitkät, mutta lahkeet olisi voinut pitää käännettynä. Nämä housut olikin niin tiukat, että tyttö heti sanoi niiden puristavan vatsasta. Koomista kyllä, vyötäröllä oli kuminauhasäätö! Meidän tyttö on ihan normaalivartaloinen, ennemminkin laiha kuin pullea. Minkälainen lapsi pitää olla että mahtuu tuollaisiin farkkuihin??? Menee kyllä omituiseksi tämä lastenvaatemuoti. No, onneksi oman paikkakunnan KappAhlista löytyi sitten kahdet värilliset farkkuleggarit, joilla saatiin hieman vajetta paikattua. Muutama housukaava on tuolla kaapissa vielä odottamassa kokeilua, joten eiköhän tyttö vielä housuja saa ja istuvia sellaisia!



Kommentit

  1. Just tuota sininen perhostrikoota mäkin ostin. Ja vaaleanpunaisena. Huomasitko että trikoota "kutistui" leikkupöydällä reipasti kun se saatuu rullalta.....? Se oli ainakin Oulun Löytöpalan rullalla niin napakasti että silmien edesä se lyheni. esim. 60cm mitattu ja 2min myöhemmin palanen oli enää 50-55cm pitkä. Ja pesussa se kutistui vielä lisää. Kiva kuosi mutta....

    VastaaPoista

Lähetä kommentti