Yökyläily vermeet

Meillä vietetään syysloman ensimmäistä päivää. Lapsilla on ohjelmassa mm. yökyläilyä mummulassa. Sitä reissua varten Annilla oli selvät ohjeet äidille. Uusi pyjama oli saatava sekä lämmin huppari! 
 Viikonloppuna siis ompelukone jälleen surisi ja niinpä vain molemmat toiveet saatiin täytettyä. 

 Hippo-kangas on ostettu Kärkkäiseltä. Sikapäivien aikaan erä trikookankaita oli tarjouksessa ja pakkohan niitä oli vähän hamstrata. Täytyy myöntää, että tälle kankaalle en lämmennyt ihan samallalailla kuin Anni, mutta ihan kiva tästä silti tuli. Meille lähti hippoa myös ruskeana. Siitä pitää kuulemma tehdä sitten pitkähihainen yöpaita.

Housun kaava on vanhatuttu Saimi, jonka tein hieman vajaamittaisena. Näyttää kuvassa aika pitkältä, mutta on todellisuudessa noin puoleen sääreen. 
Puseron pohjana on puolestaan Farbenmixin Fanö, jonka takakappaleen tein pidemmäksi kuin etukappaleen. Miehustan leikkaussauma on oikeastaan tarpeeton näin kuviollisessa kankaassa, mutta oli pakkoratkaisu. Ostin kangasta vain metrin, joten vähän piti taiteilla, että sain kaikki kappaleet leikattua. 

 Tästä Pöllöteddystä tykkää sitten äitikin! Ajatus hupparista oli heti selvä kun kankaaseen törmäsimme Löytö-Palassa. Tätä oli myös yksi palanen valkoisella pohjalla, johon itse ihastuin. Mahtaisikohan vielä olla jäljellä? 

Kaavana tähän oli OB 4/2013 Pentagram -huppari ja tietenkin soveltaen. Huppu on vuoritettu limenvihreällä trikoolla, mutta muita yksityiskohtia tässä ei sitten olekaan. Kangas itsessään on jo niin näyttävä, että mallin on syytä olla suht simppeli. Tämä myytiin teddyn nimellä, mutta kyllä se oikeastaan on pitkänukkaista fleeceä. Nurjapuolikin on tuollainen pehmeä eikä karkea neulos niinkuin teddyssä yleensä on. 

Eiköhän näillä nyt kelpaa yökyläillä!
 

Kommentit