Pitkästä aikaa itselle

Ihan vain pikainen postaus näin kesäloman alkajaisiksi. Viikko alkoi ompelun merkeissä ja innostusta olisi enempäänkin. Viikonloppuna vietämme kuitenkin keskimmäisen rippijuhlia, joten vielä ei aika anna myöten enemmälle ompelulle. 


Yhden päivän kiertelin paikallisia vaatekauppoja etsien itselleni mekkoa juhliin. No eipä löytynyt. Varttia ennen sulkemisaikaa kipaisin Löytö-Palaan ja ostin mekko- ja bolerokankaan. 
Iltapäivä meni kaavalehtiä selaillessa, toki mukavasti auringonpaisteessa terassilla:) Ja löytyihän se kaavakin vanhasta Burdasta. Hieman muokkailin pääntietä mieleiseksi, mutta muutoin kaava sopi sellaisenaan. 
 


Samaisella ostosreissulla löytyi palakorista pätkä mustaa pitsiä ja se pääsi uuteen kotiin. Hintaa oli ruhtinaalliset 2,70e. Idea iski samantien ja pusero piti saksia heti. Hyväksi todettu pusero vain kankaan päälle ja nipsnaps. Puseron helma hulpiolta ja muutoin saumurilla sivut sekä käden- ja pääntiet. Vielä mietin laitanko pääntielle pätkän framilonia poimuttamaan sitä nätisti. 

Valmiskuvat näette näistä vasta juhlien jälkeen :)

Kommentit