Jaahas! Se alkaa olla kesä sitten paketissa. Pihalla hommat on tehty ja sinne saa syksy ja talvikin mun puolestani jo tulla. Tänä vuonna en väsyttänyt itseäni ihan piippuun vaan virtaa tuntuu vielä olevan. Siispä siirryn päivittämään tätä käsityöpuolta nyt vähän ahkerammin.
Meidän lapsistahan enää nuorimmaiselle kelpaa äidin tekemät vaatteet, joten tytön toiveita pääsen täyttelemään. Siinä sivussa ehkä tulee jotain itsellekin tehtyä. Ainakin ideoita on roppakaupalla.
Kesän aikana onkin taas tullut tytölle pituutta lisää, joten puseroita ja housuja saisi olla uudessa mitassa. Eilen illalla valmistui ruuanlaiton lomassa tämä herkullinen muffinsipaita. Kaavana uusimmasta OB:sta raglahihainen trikoopaita, nimeä en nyt muista eikä lehti ole tässä käsillä. Vähän muokkasin mallia mieleisemmäksi; helmaan pituutta lisää kaitaleella ja samasta hihaan tehostetta. Pääntien kantti tehty myös samalla, ihanan pehmeällä trikooneuloksella.
Siilitunikan kaava on myöskin samaisesta OB:sta. Tein 134 cm koossa ja vähän tuli reilu, lähinnä leveydeltään. Muutoin ihan kelpo malli ja ensimmäinen kerta kun tein tuollaiset taskut.Tehostevärinä turkoosi siilin silmien mukaan:)
OB:n kaavalla on tehty tämä viimeinenkin tunika. Nimi taisi olla jotain kissamaista, mutta ihan pöllö tästä tuli! Tämä kangas on niin herkkua, että sitä on pitänyt jo vähän marinoida. Vihdoin uskaltauduin sen leikkomaan ja ihan kiva yhdistelmä tuli näiden värien ja kankaiden kanssa.
Kaavaa kyllä muokkasin alkuperäisestä ja jätin framilon rypytykset pois etu- ja takakappaleilta. Tästäkin uhkasi tulla liian reilu sillä 134 senttisen kaavalla, mutta onneksi hoksasin välisovitella. Helman vedin suoraksi kaavasta poiketen.
Tunikoiden tähtikankaat on osa Kärkkäiseltä ja osa Löytö-Palasta. Siili, pöllö ja muffinsit on kaikki Löytö-Palasta ostettu, samoin roosa ja keltainen yksivärinen.
Ja harjoitukset jatkuvat...
Kommentit
Lähetä kommentti