Mäyräkoira huppari ja tassunkuva housut

Tilasin viime vuoden puolella Ki-ba-doon Lou -hupparin kaavat. Tammikuun alkupäivinä sain kappaleet leikattua ja osittain ommeltuakin. Sitten tekeminen pysähtyi kun sopivaa silituskuvaa ei tahtonut löytyä. Välillä ompelin jo puserolle housutkin. Eilen sain viimein viimeisteltyä hupparinkin ja tänä aamuna setti päätyi vihdoinkin tytölle käyttöön.


Housut on Saimit, jälleen kerran. Lahkeeseen silittelin tassunkuvat. Pääsin samalla kokeilemaan ensimmäistä kertaa Pikku Piltiltä tilattuja silitysarkkeja. Kylläpä ovatkin käteviä! 


Paidan rintamukseen valikoitui sitten viimein tytön lemppari koirarotu eli mäyräkoira. Mulla on menossa kangaskaapin tyhjennysompelut ja vähän pelkäsin että tästä tulisi liian pliisu, mutta tähtitrikoo ja mäykky pelastivat tämän ompeluksen.
Kaavastakin tykkäsin kovasti. Alkuvalmistelut tämän e-kaavan kanssahan ovat hieman erilaiset kun kaava tulee A4 kokoisina arkkeina. Ensin tulostelet arkit, sitten teippaat/liimaat ne kokonaiseksi kaava-arkiksi. Sen jälkeen vielä jäljennät halutun koon. Mutta kannatti ehdottomasti kaikki tuo "vaiva" nähdä. Tätä en muokannut muutoin kuin pituudesta jouduin jättämään n. 5 cm pois kankaan vähyyden takia. 
Huppari on tehty koon 134/140 mukaisilla kaavoilla. Anni on tällä hetkellä n. 137 cm pitkä, rinnanympärys on 65 cm, hihan pituus 48cm ja selän pituus 33 cm. Hupparissa ei ole liikoja väljyyttä vaan on paremminkin tuollainen slimmi malli. 


Huppu on vuoritettu tuolla tähtitrikoolla, mutta se nyt ei satu näkyymään yhdessäkään kuvassa. Tähtitrikoon ostin Kärkkäiseltä ja harmaa collegekangas on tuolta kangaskaapin kätköistä. 

Kommentit

  1. Kiva ja raikas asu! Nuo tassuhousut on ihanat ja punainen piristää paitaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kiva tehdä jo muunkin värisiä kuin pinkkejä vaatteita! Harmaa ei nyt ihan suosikkiväri tytöllä ole, mutta tuolla koirakuvalla pelastettiin tämä asu ;)

      Poista
  2. Tytsyn kummitätikin tykkää kuvasta. :) Oot kyllä tosi taitava!!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti