Pikkuvaatetta jämätilkuista

Olen yrittänyt tuhota kankaita ihan viimeisiä tilkkuja myöten, ettei niitä jäisi pyörimään tuonne kaapin nurkkiin. Siispä niistä on syntynyt pikkuvaatetta odottamaan jos saisi lahjoa jotakuta. 

 Tänään niistä syntyi t-paita ja myssy. 



Paidan kaava on vanha tuttu Fanö ja tälläkertaa koossa 86/92cm. Tähän sainkin tuon sienikankaan käytettyä melkein kokonaan. Se on niin "ottavan" värinen, että isona pintana se ei oikein toimi vaan on yhdistettävä johonkin sitä rauhoittavaan. Nyt se sai kaverikseen pilkkuja ja tähtiä. 



Myssy koostuu kahdeksasta kiilakappaleesta ja niiden alareunassa on pilkkukankainen resori. Resoriin kiinnittyy vielä lippa. Tämän kaavan pohjana käytin Noshin ilmaiskaavaa, mutta muokkailin siitä omannäköisen mm. lisäten juuri tuon resorikappaleen tuonne väliin. 
Myssyn laella on isompi nappi jonka päällä on pienempi nappi. Sain vähän enemmän ilmettä kuin pelkästään yhdellä napilla. Sattuivat sopimaan vielä niin hyvin päällekkäin kooltaan. 
Lakin takana HandMade- merkki, joka on tilattu Jyväskylän Kangaskaupasta. 
Kaikki kankaat on ostettu aikoinaan Löytö-Palasta, jota ei paikkakunnalla enää ole. 

Ja homma jatkuu!


Kommentit