Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2016.

Sukkaa pukkaa...

Se on jo neljäs adventti ja joulu on oikeasti lähellä! Kyllä on syksy mennyt nopeasti. Ja millainen syksy tämä onkaan ollut? No sanoisin, että varsin touhukas ja idearikas! Enpä muista aikaa jolloin olisin näin kovasti tehnyt kaikenlaisia käsitöitä ja askarteluja. Varsinainen ompeleminen tosin on jäänyt hieman vähemmälle. 
Alkusyksy meni puuhatessa joulumyyjäisiin myytävää. Ompelin ruusukankaasta ja pitsistä kasseja, neulatyynyjä sekä muutaman koristesydämen. 

Hamsterin luonteen omaavana kiikuttelin töistä hedelmälaatikoita aikamoisen pinon kotiin. Ne sitten maalasin, osan valkoisiksi ja osan harmaiksi. 

Törmäsin jossain blogissa aineeseen nimeltä Art Medium, jonka avulla voi siirtää tulostettuja kuvia esim. kankaalle tai puulle. Niinpä sitä piti saada ja päästä kokeilemaan näihin laatikoihin.  Hyvin se onnistui, vaikka olinkin alkuun hieman skeptinen. Tarkemmat ohjeet aineen käyttöön löydät kuvineen tästä.  


Joka syksy pitää myös kaivaa neulelangat ja puikot esille ja tehdä jokin nopea ne…