tiistai 26. tammikuuta 2010

Tähtiä raidoissa


Viikonloppuna päätin vihdoinkin aloittaa kangasvarastoni hävityksen, ompelemalla. Vuosien varrella on kertynyt kaikenlaista palasta, osa saatuja, suurinosa ostettuja. Joistakin en osaa tytölleni tehdä mitään ja tämä Nanson raitakangas oli yksi niistä kankaista. Niinpä leikkelin sen trikoopaidaksi ja piristin kankaan tummuutta mangonkeltaisella. Pääntien kanttauksen tein ensimmäistä kertaa jättäen toisen olkasauman ensin ompelematta. Siis kantti ensin pääntielle ja sitten vasta toinen olkasauma. Jäähän siihen hieman paksumpi kohta, mutta on kuitenkin ihan siisti ja helpompi tehdä kuin renkaana. Pääntien reuna on tikattu kaksoisneulalla. Tuli ihan siisti siitäkin. Pusero on Ottobren kaavalla tehty ja kokoa 98 cm.


Puserolle tein kaveriksi pipon tähdellä. Pipoon otin ohjeen täältä. Kaavaa on helppo muokata ja kuositella eri kokoihin. Tämän pipon koko oli alkuperäisen ohjeen mukaan 3-7v. mutta totesin sen hieman pieneksi meidän viisveelle. Menee paremmin varmaankin 3-4 vuotiaalle.
Pipon tähti on mangonkeltaista collegea.


Samalla leikkasin toisenkin setin. Tämä raitatrikoo on jo yli kymmenen vuoden takaa ja aikoinaan ihastuin sen väreihin. Nyt vasta inspis iski, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tätä raikastin tuolla turkoosilla tähdellä, joka on myöskin collegea. Värien yhdistelmään olen oikein tyytyväinen.


Pusero on ihan samalla kaavalla tehty kuin edellinenkin. Ja muutenkin ompelu sujui samaan malliin, tälläkertaa ilman ongelmia. Nyt vain täytyy löytää näille uusi omistaja. Ehdolla olisi ainakin yksi kummipoika, juuri tätä kokoakin!

tiistai 19. tammikuuta 2010

Vanhasta uutta


Tämä on kirppislöytöpusero. Materiaali on ihanan pehmeää ja paksuhkoakin puuvillaa jossa on hieman lycraa joukossa. Värien takia tämä kuitenkin mukaan lähti ja vain eurolla. Pusero oli kooltaan muistaakseni n. 150 cm. Se sai silmissäni heti uuden elämän.


Leikkasin hihansuiden, helman ja pääntien kaitaleet pois. Tilalle tuli resorit. Kauan pähkäilin resorin väriä. Petrooli houkutteli eniten, mutta sellaista ei tähän hätään löytynyt omista eikä kaupasta. Päädyin sitten pinkkiin, yllättäen:) Puseroa en lyhentänyt ollenkaan, joten se on tunikamittainen ja juuri sopiva legginsien kanssa pidettäväksi.


Yllättävän hyvin tunika sopii 5- vuotiaalle vaikka en kaventanut puseroa mistään. Olkasaumakin on oikean mittainen. Hihoja toki lyhensin parikymmentä senttiä ennen resorin laittamista. Tyytyväinen olen lopputulokseen.
Tämä kuva on otettu aamusella ennen hoitoon lähtemistä ja silmät ei meinanneet millään pysyä auki salaman räpsähtäessä:)

tiistai 5. tammikuuta 2010

Salmiakkia Uudelle Vuodelle


Meillä on jo jonkin aikaa toivottu harmaata tunikaa jossa olisi vaaleanpunainen salmiakkikuvio. Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen. Omista kangasvarastoista löytyikin sopivat kankaat. Harmaa on oikein pehmeää neulosta, vähän kuin ribbineulos pinnaltaan. Salmiakit on vaaleanpunaisesta velourista. Tein tälläkertaa oikein "sääntöjen" mukaisesti eli kiinnitin kuviot kaksipuoleisella liimakankaalla ja nurjalle laitoin vielä ompelun ajaksi irtirevittävää tukikangasta. Salmiakkien reunasiksakki olisi saanut olla ehkä hitusen leveämpi, mutta menettelee. Resoreihin en ole myöskään ihan tyytyväinen. Väri on aavistuksen tummempi kuin kuviossa ja oikea reunakanttaus olisi ollut kivemman näköinen, mutta näillä mennään nyt. Anni oli kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen ja sehän se on pääasia. Jotain saatan vielä myöhemmin lisätä tuohon kuvioon piristykseksi, kunhan keksin mitä se olisi.