Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2015.

Kangasostoksilla

Edellisessä postauksessa kerroin ostosreissusta Eurokankaaseen. Meitä lähin liike on Kokkolassa, jonne on matkaa reilut 80 km. Ihan viikottain ei tuota väliä ajele, joten pääasiassa käytän kotikaupungin kangaskauppojen tarjontaa hyväkseni. Täällä onkin ihan kohtuullisen hyvät valikoimat ja varsinkin trikoiden määrä on viime vuoden aikana lisääntynyt huimasti.  Silti Eurokangas on ihan omaa luokkaansa. Mulle parasta antia ovat palalaarit, joista voi tehdä ihan huikeita löytöjä. Nytkin ennakko-odotukset oli korkealla, eikä EK tuottanut tälläkään kertaa pettymystä. 

Nämä molemmat ovat tyttären löytöjä. Raidallista t-paidan verran ja kukallista mekkoon. Kukallisen pohjaväri on kauniin mintunvihreä. Olisin kelpuuttanut tuota itsellenikin, mutta löysimme vain tuon metrin palasen. 

Ensimmäinen ajatus tämän kankaan nähdessäni oli, että tästä on saatava itselle mekko. Kukkaraita kulkee kivasti kankaan keskellä, joten tästä saisi näyttävän kotelomekon tyyppisen. 

Vasemman puoleinen ruusukangas on p…

Mansikkahuppari

Hiihtolomaviikolla pääsimme tyttären kanssa käymään Kokkolassa Eurokankaassa. Sieltä tarttui mukavasti mukaan kaikenlaisia kankaita, pääasiassa kylläkin tytölle. Hänellä oli heti selvillä mitä mistäkin tehdään. Ensimmäisenä pääsi käsittelyyn ihana mansikkakuviollinen paksuhko collegeneulos. Siitä piti tuleman huppari napeilla.
Hupparin kaavana oli jokin Ottobren huppari, johon lisäsin nappilistan. Tuli nyt samalla kokeiltua uuden ompelukoneen napinläpiautomatiikkaa. Hyvin toimi!  Peittarin kanssa olen vielä harjoitteluasteella ja vähän jäi nyt häiritsemään tuo koristetikkausten määrä. Mustalla tikkasin hupun keskisauman ja reunan ja siihen se sitten jäikin. No harjoittelemalla kai sitä tulee rohkeuttakin lisää :)

Virkkasin tossut

Kädet ovat kaipailleet pidemmän aikaa tekemistä. Pinterestissä kahlatessani törmäsin monenlaisiin virkattuihin tossuihin. Siispä kävin tuolla lanka-arkullani ja kaivelin pari kerää lankaa ja virkkuukoukun esiin.  Tossujen malli on ihan omasta päästä, vähän mallia kuvista katseltu. Lankana 7 veljestä luonnonvalkoisena ja ruskeana. Virkkasin vielä vaaleanpunaisen kukkasen koristeeksi, ettei olisi niin tylsän väriset :)


Kyllä näistä ihan pidettävät tuli. Tytärkin jo tilasi itselleen samanlaiset :)